|
UKK
Mitä eroa on sinisellä ja vihreällä opiskelijakortilla?
Sekä sininen että vihreä
opiskelijakortti toimivat opiskelijan valtakunnallisena opiskelijakorttina.
Vihreällä kortilla ei saa alennuksia VR:n ja Matkahuollon lipuista eikä
joistakin jäsenetuyrityksistä. Vihreä opiskelijakortti voidaan myöntää kaikille
ammattikorkeakouluopiskelijoille ja sininen ainoastaan päätoimisille
opiskelijoille. Kumpikin kortti kelpaa todistuksena opiskelijastatuksesta,
mutta niillä ei voi todistaa ikää tai henkilöllisyyttä.
Olen iltatöissä, voinko saada sinisen opiskelijakortin?
Ilta-/viikonlopputyö ei ole este
sinisen opiskelijakortin saamiselle. Kyseinen ehto tarkoittaa päätoimista
työtä, jolloin opiskelu on sivutoimi.
Jos olet päiväopiskelija ja olet suorittamassa ammattikorkeakoulututkintoa,
olet varmasti oikeutettu korttiin ja alennuksiin. Myös ilta- ja
monimuoto-opiskelijat ovat oikeutettuja siniseen opiskelijakorttiin, jos ovat
päätoimisia opiskelijoita.
Miksi hankkisin
SAMOK-opiskelijakortin?
Opiskelijakortti
on jäsenkortti, jolla osoitat kuuluvasi opiskelijakuntaan. Opiskelijajkunnat
ovat neuvotelleet omalle jäsenkortilleen tuhansia etuja eri puolelle maata,
kaiken kätevästi yhdelle kortille. Opiskelijakorttia näyttämällä saa myös
opiskelijahintaisen aterian KELAn ateriatuetuista ravintoloista.
Liittymällä
jäseneksi opiskelijakuntaan, tuet opiskelijatoimintaa sinun parhaaksesi. Opiskelijakunnat
taistelevat opiskelijoiden etujen puolesta niin oman koulun hallinnossa kuin
ministeriöissä ja eduskunnassakin.
Käykö opiskelijakortti
kirjastokorttina?
Syksystä 2010 alkaen tilatut opiskelijakortit käyvät PKAMK:ssa ja
Itä-Suomen yliopiston kirjastossa kirjastokorttina!
Saat lainausoikeuden täyttämällä kirjaston ilmoittautumislomakkeen,
jonka saat POKAn toimistolta/kirjastosta. Kirjastokortti on
henkilökohtainen ja lainaajien on noudatettava PKAMK:n kirjaston
sääntöjä.
Lisätietoja: www.pkamk.fi/tietopalvelut
Minulla on SAMOK-opiskelijakortti,
mutta siinä ei ole voimassaolevaa tarraa. Onko se silti virallinen
opiskelijakortti?
Ei.
Ilman opiskelijakunnan jäsenyyttä osoittavaa voimassaolotarraa
kortti käy PKAMK:ssa kirjastokorttina. Alennuksiin se oikeuttaa vain
tarran eli jäsenyyden kera.
Opiskelin
toisessa amk:ssa ja olin siellä opiskelijakunnan
jäsenenä. Voinko hyödyntää vanhaa
SAMOK-korttiani, kun nyt opiskelen PKAMK:ssa ja haluan liittyä
POKAn jäseneksi?
Sinun
täytyy tilata uusi kortti. Jokaisella opiskelijakunnalla on oma jäsenkorttinsa,
jossa on opiskelijakunnan omat tunnukset ja johon opiskelijakunta voi myöntää
voimassaolotarran. Vaikka jäsenkortit kuuluvat samaan sinisten ja vihreiden
opiskelijakorttien korttiperheeseen, ei kortteja voida hyväksyä ristiin.
Vaihdoin koulutusohjelmaa PKAMK:n sisällä. Tarvitseeko minun tilata uusi kortti?
Ei
tarvitse. Halutessasi voit sen kuitenkin tehdä.
Hukkasin opiskelijakorttini, kuinka
saan uuden?
Uuden
opiskelijakortin tilaat täyttämällä hakemuksen. Mikäli sinulla oli kortissasi
voimassaoleva tarra, maksat uudesta kortista ainoastaan kortin hinnan, 10 €.
Sukunimeni on muuttunut. Pitääkö
minun tilata uusi kortti?
Voit
käyttää korttia voimassa olevan tarrakauden loppuun saakka, tilaa sen jälkeen
uusi kortti. Muista kuitenkin pitää mukanasi todistusta nimenmuutoksesta.
Opiskelijakortissani on väärä tieto
(esim. virhellinen nimi tai syntymäaika), miten toimin?
Ilmoita
asiasta: tuutorisihteeri@varmapoka.fi. Mikäli kyseessä on opiskelijakunnan tai
valmistajan virhe, tilaamme sinulle uuden kortin ilmaiseksi. Muutoin uuden
kortin tilaaminen maksaa 10 euroa.
Täytyykö opiskelijakorttiin tulevan
kuvan olla virallinen passikuva?
Ei
tarvitse. Kuva voi olla itse digikameralla otettu kasvokuva, luokkakuva tai
passikuva. Sähköinen kuva toimitetaan mailin liitteenä: tuutorisihteeri@varmapoka.fi.
Kuva voidaan myös ottaa toimistolla hakemusta palauttaessasi!
Kauan kortin hankinnassa kestää?
Siitä
hetkestä, kun palautat hakemuksen ja olet hoitanut maksun,
kestää noin 2-3 viikkoa siihen, että kortti on
toimistoltamme haettavissa. Ilmoitamme kortin saapumisesta
sähköpostitse. Voit myös toimittaa palautuskuoren,
jolloin toimitamme kortin suoraan kotiisi. Hiljaisina aikoina kortti
saattaa joutua jopa viikossa, mutta toimitusaika on harvoin
riippuvainen meistä.
Voinko liittyä jäseneksi koko
opiskeluajaksi tai koko siksi ajaksi, mitä opintojani on jäljellä?
Kyllä ja se kannattaa! Liittymällä jäseneksi kerralla koko
(loppu)opiskeluajaksi säästät 8 €/lukuvuosi!
Liityt jäseneksi useammaksi vuodeksi kerrallaan täyttämällä
jäsenhakemuksen, rastittamalla hakemuksesta oikean vaihtoehdon
opintojesi aloitusajankohdan mukaan ja maksamalla rastittamasi
kohdan mukaisen maksun. Toimita jäsenhakemus ja maksu/maksukuitti POKAan. Kortin voimassaoloa jatkat noutamalla syksyisin uuden tarran
korttiisi ilman lisämaksuja tai uusien hakemusten täyttämisiä.
Kauanko kortissa oleva tarra on
voimassa?
Tarroja on kolmea eri lajia:
lukuvuositarroja, syystarroja ja kevättarroja (kevättarroissa sama ulkoasu kuin
lukuvuositarroissa).
Lukuvuosi- ja kevättarra on voimassa lukuvuoden päättymistä seuraavan syyskuun
loppuun. Syystarra on voimassa tammikuun loppuun saakka.
NYT voit hankkia jäsenyyden koko (loppu)opiskeluajaksi
kerralla, jolloin säästät selvää rahaa! Tällöin noudat uuden tarran
korttiisi syksyisin ilman uutta maksua/hakemuksen täyttöä.
Minulla on jo opiskelijakortti. Täytyykö minun tarraa
hankkiessani täyttää POKAn jäsenhakemus?
Kyllä. Saman hakemuksen täyttää sekä
kortin että tarran hakija. Myös tarran hakijalta vaaditaan allekirjoitus ja
hakemuksen täytön kautta päivität myös yhteystietosi.
Huom! Mikäli liityt jäseneksi koko
(loppu)opiskeluajaksesi, ei sinun tarvitse täyttää uutta hakemusta
joka syksy, kun noudat uuden voimassaolotarran korttiisi.
Entä jos liityn jäseneksi useammaksi
vuodeksi kerrallaan, mutta olen välillä poissaolevana? Entä jos
keskeytän opintoni?
Mikäli
olet poissaolevana, ilmoita asiasta koulun lisäksi myös POKAlle.
Tällöin ennalta maksettu jäsenyys siirtyy eteenpäin. Toisin sanoen
jäsenyys katkeaa poissaolosi ajaksi ja jatkuu ko. ajan verran
aiotusta pitempään.
Mikäli keskeytät
opiskelusi, ei jäsenmaksua palauteta.
Miten saan uuden tarran, kun olen toisella paikkakunnalla
töissä/harjoittelussa/vaihdossa?
Tulosta ja täytä jäsenhakemus. Maksa
maksu tilille hakemuksen ohjeiden mukaisesti. Toimita Jäsenhakemus,
maksukuitti, opiskelijakorttisi ja osoitteellasi ja postimerkillä varustettu
palautuskuori osoitteeseen: POKA, Karjalankatu 3, 80200 JOENSUU. Lähetämme
korttisi uuden tarran kera tuota pikaa!
Mikäli yllä olevista ei löytynyt vastausta kysymykseesi,
ota yhteyttä: tuutorisihteeri@varmapoka.fi.
|